Huolto- ja kunnossapitotyöt kodin kokonaisvaltaiseen ylläpitoon

Lumityöt
Talven lumisateet tuovat nopeasti paljon tekemistä pihalle. Huolehdimme niin kulkuväylien, portaikkojen kuin muidenkin sovittujen piha-alueiden kunnossapidosta ketterästi tarpeidesi mukaan. Lumitöitä toteutamme yksittäisenä urakkana tai läpi talven jatkuvana kokonaispalveluna.

Aitapensaan leikkaaminen
Hyvin hoidettu pensasaita pitää pihan yleisilmeen siistinä ja huoliteltuna. Autamme pensasaitojen leikkaamisessa ja mutoilussa sekä huolehdimme työn jälkeisestä siistimisestä kokonaan puolestasi. Palvelumme soveltuu sekä säännölliseen pihanhoitoon että yksittäisiin leikkaustarpeisiin.

Puiden pilkkominen
Puiden pilkkominen on fyysistä ja aikaa vievää hommaa. Pilkomme puut sopivan kokoisiksi polttopuiksi vaivattomasti puolestasi sekä autamme kaadettujen puiden käsittelyssä. Sovitaan työn määrä ja toteutus tarpeidesi mukaan.

Nurmikon leikkaaminen
Hoidettu nurmikko pitää pihapiirin viihtyisänä. Leikkaamme kotipihojen nurmikot ja hoidamme leikkauksesta syntyneen leikkuujätteen siistimisen sujuvana kokonaispalveluna. Nurmikon leikkauksia toteutamme yksittäisinä käynteinä tai säännöllisesti koko kesäkauden ajan.

Pienet remonttityöt
Pienetkin remonttityöt voivat jäädä helposti odottamaan sopivaa hetkeä tai osaavaa tekijää. Hoidamme niin listojen asennukset, hyllyjen kiinnitykset kuin monet muutkin pienet kotitalouksien korjaus- ja remonttihommat.

Kuljetuspalvelut
Tarvitsetko apua tavaroiden, huonekalujen tai muiden kuromien kuljettamiseen? Autamme niin pienten kuin hieman suurempienkin kuormien siirtämisessä paikasta toiseen. Sovitaan kuljetuksen sisällöstä ja aikataulusta etukäteen.
Ulkoista kodin huolto- ja kunnossapito siivouspalvelulle
Tehokasta apua kodin ylläpitoon
Kun kodin ylläpito on ammattilaisen vastuulla, aikaa jää enemmän perheelle, harrastuksille ja rentoutumiselle.
Toimiva, siisti ja viihtyisä koti
Säännöllinen kunnossapito pitää kodin yleisilmeen siistinä ja vähentää suurten kunnostustöiden tarvetta.
Räätälöitävät palveluratkaisut
Suunnittelemme kotitalkkaripalvelun aina kotisi tarpeisiin ja arkeesi sopivaksi kokonaisuudeksi.
Kotitalkkaripalvelu hinta
Tarjoamme kotien huolto- ja kunnossapitopalveluita Imatran ja Lappeenrannan seudulla. Työt toteutamme tuntihintaan tai muuna sovittuna urakkana. Hinta sisältää kaikki työhön käytettävät välineet.
|
Palvelu |
Hinta |
| Lumityöt | 43 €/ h |
| Aitapensaan leikkaaminen | 43 €/ h |
| Puiden pilkkominen | 43 €/ h |
| Nurmikon leikkaaminen | 43 €/ h |
| Pienet remonttityöt | 47 €/ h |
| Kaikki pihatyöt | 43 €/ h |
| Kuljetuspalvelut | Pyydä tarjous |
* Huomioithan, että asiakkaanamme olet oikeutettu kotitalousvähennykseen. Lisätietoa kotitalousvähennyksestä löydät vero.fi.
Kotitalkkaripalvelua Imatran ja Lappeenrannan seudulla
Kotisiivousksen lisäksi tarjoamme luotettavaa kotitalkkaripalvelua Imatralla ja Imatran lähialueella. Palvelemme kotitalouksia joustavasti pienissä huolto- ja kunnossapitotöissä aina nurmikon leikkuusta talven lumitöihin asti.
- Imatra
- Joutseno
- Lappeenranta
- Parikkala
- Rautjärvi
- Ruokolahti
- Simpele
- Taipalsaari

Tilaa kotitalkkari!
Toteutamme kotien pienet huolto- ja kunnossapitotyöt aina tarpeidesi mukaan. Ota meihin yhteyttä niin sovitaan yhdessä sopivasta ajankohdasta.
